Sieltähän ne muurarin jalanjäljet löytyi, vaikkei kädenjälkeä eli takkaa talosta löydykään ;) Takanpohja osoittautuikin isotöisemmäksi, eli se täytyy tukea kellarista asti pilariharkoilla. Mutta takkafirma hoitaa onneksi.
Työmaalla on isännän lisäksi sedät, isä ja veli puolisoineen huhkineet huikean työmäärän. Olen sanaton, ja kiitollinen kaikesta avusta! Niin lämmin tunne huomata, kuinka tärkeä tuleva kotitalomme on myös muille.
Alakerran minivessaa on venytetty minikylppäriksi. Putkitöissä on saanut valuttaa hikikarpaloiden lisäksi jokusen kyyneleenkin? Ilmeisesti päädyimme rakentamaan saniteettitilat itse.
Yläkerran minivessa jää miniksi, mutta kalusteilla yritetään tehdä tilantuntua sen minkä tehtävissä on. Takaseinä on vinokattoa. Valopeiliä olen katsellut teinejä ajatellen.
Minun osaksi on tähän asti jäänyt etätyönjohto visuaalisen ilmeen osalta, materiaalien googletus ja kilpailutus. Toivon pääseväni pensselöimään seiniä ensi viikonloppuna ja saksimaan pihaa. Jättituija pitäisi pätkäistä ja muutama ruusupensas siirtää maalämmön asennuksen tieltä.

Kommentit
Lähetä kommentti