Kaikki kesken,
mutta hommat etenee.
Keittiö ehdittiin suunnitella Ikean ohjelmalla onneksi jo ajoissa elokuussa. Olimme samoilla linjoilla isännän kanssa siitä, että pidetään simppeli viiskytlukuinen ilme ja huolehditaan toiminnallisuudesta. Nykyisessä kodissa on valtava ruuanlaittokeittiö ja erillinen valoisa ruokailuhuone. Onkin haaste saada tarpeelliset toiminnot ahdettua pieneen rintsikkakeittiöön, mutta lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Vanha opeopiskelukaverini Laura (Ikea) tarkisti suunnitelman ja antoi hyviä vinkkejä keittiöön, kiitos! Tein muutaman muutoksen neuvojen mukaisesti ;) Ja keittiö saapuikin talolle parissa päivässä.
Lapset saivat valita huoneisiinsa seinämaalit ja poikien huoneet on jo maalattu. Tyttären huoneesta uupuu väliseinä, ikkuna ja patteri.
Vessan ja kylppärin kalusteet on tilattu ja suureksi osaksi toimitettu. Putkari teki oharit /sairastui, joten ne työt on vielä kesken. Uudet viemäri- ja vesiputket on isäntä laittanut. Takkaa ja esitöitä odotellaan Tupauuneilta, tilaus on tehty. Ammattitaitoiseen sähkäriin voi onneksi luottaa ja hommat hoituu :)
Summa summarum, kun putkityöt saadaan tehtyä niin märkätilat nytkähtää valmiiksi suitsait.
Tänään nuoriso pesi kellarin seinät maalipesulla ja maalasivat sen peliluolakseen.
Talolla on mukava käydä, kun pihalla kukkii aina jokin..

Kommentit
Lähetä kommentti